Siirry sisältöön

Oppilaskunnan hallituksen ja vanhempainyhdistyksen toiminnassa on paljon yhtymäkohtia.

Artikkeli

On tärkeää, että nämä kaksi toimijaa löytävät toisensa ja edistävät yhteisiä teemoja. vanhempainyhdistyksellä on usein mahdollisuuksia tukea oppilaskunnan hallituksen toimintaa.

Yhteistyön tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia kouluarjessa sekä kodin ja koulun välisiä yhteistyömahdollisuuksia nykyisestään.

Aluksi on tärkeää löytää ne parhaimmat yhteistyömuodot. Oppilaskunnan hallitus ja vanhempainyhdistys voivat järjestää esimerkiksi yhteisiä tapahtumia ja vanhempainyhdistys voi rahoittaa oppilaskunnan tapahtumia.

Oppilaskunnan hallitus ja vanhempainyhdistys voivat vaihtaa tietoa siitä, millaisia asioita oppilaat toivovat kehitettävän koulussa. Oppilaskunnan hallituksen edustaja voisi toisinaan vierailla vanhempainyhdistyksen kokouksessa tiedottamassa oppilaita koskevista ajankohtaisista asioista. Oppilaiden edustajan voi nimetä esimerkiksi koulun vanhempainyhdistyksen hallitukseen pysyväksi asiantuntijaksi, jolloin yhteydenpito on järjestelmällistä. Näin molemmat toimijat pysyvät tietoisina toistensa tekemisistä sekä vanhemmilla on mahdollisuus kuulla ajankohtaisia kuulumisia kouluarjesta oppilaiden kertomina.

Yhteistyön ei kannata olla liian monimutkaista tai velvoittavaa. Sen on hyvä olla mutkatonta, suoraviivaista ja selkeää. Sellaista, josta on eniten hyötyä molemmille osapuolille. Paras tapa löytää sopiva yhteistyömuoto on istua alas ja keskustella oppilaskunnan hallituksen ja vanhempainyhdistyksen kesken yhteistyöstä. Sopikaa siis yhteinen ajankohta, jolloin voisitte keskustella yhteistyömahdollisuuksista.

Esimerkkejä yhteistyömahdollisuuksista:

  • Oppilaskunnan hallitus ja vanhempainyhdistys voisivat jakaa yhdessä stipendejä aktiivisille koulun oppilaille.
  • Vanhempainyhdistys voi tukea taloudellisesti oppilaskunnan hallituksen järjestämiä tapahtumia koko koululle.
  • Oppilaskunnan hallituksen edustajia voi osallistua vapaaehtoisesti tai korvausta vastaan vanhempainyhdistyksen järjestämiin tapahtumiin.
  • Säännölliset keskustelut oppilaskunnan hallituksen, vanhempainyhdistyksen sekä mahdollisuuksien mukaan koulun johdon kanssa.
  • Vanhempainyhdistys ja oppilaskunnan hallitus voivat laatia yhteisiä aloitteita.
  • Vanhempainilloissa voi esitellä vanhempainyhdistyksen ja oppilaskunnan hallituksen toimintaa.